Siinä vasta soppa, kun kattila puuttuu! Armeijan huippusalainen kehitelmä kähvelletään. Naurussa on taas pitelemistä, kun yksityisetsivä Otto Kuhala ja Hippu-koira saavat vainun muonitustykistä. Kuhalan sydän oireilee muutenkin kuin ihanan Päivin vuoksi, ja eläköityminen houkuttelee. Yövartijan pesti kuulostaa sopivan rennolta. Sellainen on tarjolla tehdashallissa, jossa viimeistellään kansia huippusalaiseen kenttäkeittiöön. Armeija marssii vatsallaan ja Yrjö Ykkösen lisäosat ovat sen mukaiset, aina ulosvedettävästä maustehyllystä Nato-yhteensopivaan konekivääriin. Kun keksinnön prototyyppi varastetaan, Kuhala saa toimeksiannon puolustusvoimilta. Hippu-koiran ei auta kuin huokaista, taas sitä mennään, oikein Ulkoavaruuden kautta, nimittäin baarin. Kuhala ja hornankattila on sarjan 21. osa. ”Suomen viihdyttävin dekkarisarja.” Kansan Uutiset Jyväskyläläisen Markku Ropposen (s. 1955) tunnetuin hahmo on yksityisetsivä Otto Kuhala. Nyt Kuhalan aiemmatkin seikkailut löytyvät äänikirjoina, ne ovat valloittaneet tuhansittain uusia lukijoita ja suosio vain kasvaa. Ropposelta on julkaistu myös kaksi erinomaisen vastaanoton saanutta veijariromaania. Sama hersyvä huumori on aina ollut Kuhala-sarjankin erikoismausteena.
Kuhala ja hornankattila
Kuhala ja hornankattila
Book info |
|
Author | Ropponen, Markku, kirjoittaja. |
Contributors | Tammi (yhtiö), kustantaja, |
Language | fin |
Accessibility information | tuntoaistiin perustuva |
Publication info | Helsinki Celia 2024 (Helsinki Celia 2024) |
Physical description | pistekirja (11 vihkoa, 807 s., 613 kt) |
Series | Kuhala, 21 |
Original publication info | Helsinki, Tammi [2023]. 368 s. 978-952-04-5681-8. |
Keywords | armeijat dek kaunokirjallisuus koti prototyypit rikoskirjallisuus romaanit salapoliisikirjallisuus suomenkielinen kirjallisuus toimeksianto tutkimus varkaus yksityisetsivät |