Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokas 2023 ”Miksi teillä ei ole lapsia?”Lämminhenkinen kuvakirja kahdesta erilaisesta tädistä ja kolmesta erimuotoisesta perheestä. Botnia-palkittu tekijäkaksikko nostaa teoksessaan esille lapsettomat ja erilaisten elämäntyylien iloisen kirjon. Kun Esterin ja Viljamin vanhemmilla on eripuraa, he päättävät viedä itsensä huoltoon viikonloppulomalle. Lapset lähtevät yökylään – mutta kumman Veeran luokse? Lapsilla on nimittäin kaksi tätiä, joiden molempien nimi on Veera. Raita-Veera ja Pallo-Veera ovat keskenään aivan erilaisia, kuin yö ja päivä… Kaksi tätiä nimeltä Veera käsittelee elämäntyylien ja perheiden monimuotoisuutta lapsen näkökulmasta ja lempeällä huumorilla. Kummallakaan tädillä ei ole omia lapsia, ja molemmilla on siihen omat syynsä. Niin lapsista kuin tädeistäkin on hauskaa viettää aikaa yhdessä ja olla osa toistensa elämää! Anna Elina Isoaro (s. 1981) on Akaassa asuva runoilija ja lastenkirjailija. Mira Mallius (s. 1981) on helsinkiläinen kuvittaja ja muotoilija, joka on tunnettu mm. kalentereistaan ja postikorteistaan. He ovat julkaisseet yhdessä kuvakirjan Sinä yönä tuli talvi, joka voitti Botnia-kirjallisuuspalkinnon vuonna 2021.
Kaksi tätiä nimeltä Veera
Kaksi tätiä nimeltä Veera
Book info |
|
Author | Isoaro, Anna Elina, kirjoittaja. |
Reader | Tani Anni |
Contributors | Werner Söderström osakeyhtiö, kustantaja, |
Language | fin |
Duration | 15 min |
Accessibility information | kuuloon perustuva, Vaatii kuunteluohjelman, Vaatii kuuntelulaitteen, Navigointi sisällysluettelon avulla |
Publication info | Helsinki Celia 2023 (Helsinki Näkövammaisten liitto 2023) |
Physical description | äänikirja Daisy 2.02 (15 min) |
Original publication info | Helsinki, Werner Söderström Osakeyhtiö [2023]. [33] s. 978-951-0-48919-2. |
Keywords | erilaisuus kaksoset kaunokirjallisuus kertomukset kuvakirjat last lastenkirjallisuus moninaisuus perheet suomenkielinen kirjallisuus tädit (sukulaiset) yökyläily |