Skip to main content Skip to login Skip to sitemap

Valkean yön lapset

Valkean yön lapset

Syrjäinen saari. Murhattujen lasten arvoitus. Painajainen keskellä kauneinta juhannusta.16-vuotias Dia lähetetään kesäksi isoäitinsä hoiviin syrjäiselle saarelle, jonka syövereistä paljastuu synkkä salaisuus.Dia on palaamassa viulutunniltaan, kun uhkaava nuorisojoukko alkaa seurata häntä. Dia eksyttää heidät metsikköön lapsena oppimallaan taialla mutta häntä syytetään nuorten huumaamisesta. Rangaistuksena hänet lähetetään isoäitinsä luo syrjäiselle saarelle, jota hän kammoaa. Dia joutuu kohtaamaan vanhat pelkonsa ja päätyy vaaroihin ratkoessaan vuosikymmenien takaista murhattujen lasten arvoitusta.Nordic Horror -sarja on uutta pohjoismaista kauhua, jossa maanläheinen realismi, pohjoisen pimeys ja kylmyys, mysteerit, murhat ja mytologia pakkautuvat yhteen painajaisten kudelmiksi hyvinvointiyhteiskunnan pimeimmissä nurkkauksissa.Nordic Horror -sarjan luoja A. R. S. Horkka on julkisuutta ja määritelmiä kaihtava hahmo suoraan varjojen valtakunnasta, salaperäisyydessään kuin tarina itsekin tarinoidensa joukossa. Mutta A. R. S. Horkka on myös salanimi, jonka takana ovat kirjailija-kuvittajatiimi Riina ja Sami Kaarla ja Anders Vacklin. Mestarillinen tekijäkolmikko on luonut kauhuromaanisarjan, jonka jokainen itsenäinen osa on mielikuvituksen ääriä luotaava syväsukellus pohjoismaisen pelon syövereihin.

Log in

Book info

Author Horkka, A. R. S., kirjoittaja.
Reader Vilhunen Anu
Contributors

Tammi (yhtiö), kustantaja,

Language fin
Duration 4 h 9 min
Accessibility information kuuloon perustuva, Vaatii kuunteluohjelman, Vaatii kuuntelulaitteen, Navigointi sisällysluettelon avulla
Publication info Helsinki Celia 2023 (Helsinki Näkövammaisten liitto 2023)
Physical description äänikirja Daisy 2.02 (4 h 9 min)
Series Nordic Horror, [5
Original publication info Helsinki, Tammi [2023]. 220 s. 978-952-04-5146-2.
Keywords isoäidit kauh kauhukirjallisuus kaunokirjallisuus kesä lapset (ikäryhmät) magia murha muutto naik nuortenkirjallisuus rangaistukset romaanit saaret suomenkielinen kirjallisuus