Skip to main content Skip to login Skip to sitemap

Näkymättömät matkakumppanit

Näkymättömät matkakumppanit

Vuosikymmeniksi kadonneen kirjeenvaihdon paljastuessa käynnistyy kertojan, Irenen, vaellus kipeiden muutosten vuosiinsa. Niihin on ollut tuskallista katsoa päin, katse ja muisti ovat pyörtäneet pois niistä. Mutta ikääntyneen on tehtävä tili. Vaelluksesta kehkeytyy eräänlainen Tuonelan matka. Kerran ja edelleen merkitykselliset kanssakulkijat ‒ rakastetut, yhteistyökumppanit, mentorit ja ravistelijat ‒ liikkuvat ja kamppailevat siellä vaateliaissa tavoitteissaan. Eläminen tuntuu heistä ja hänestä itsestään usein ylivoimaiselta tehtävältä. Rakkaudet ja kuolemat viiltävät syviä uriaan kertojan mieleen. Tämä päivä, menneet päivät ja tulevat ovat yhtä päivää kerronnan taikuudessa. Muistin avarissa asuinsijoissa kertojan kutsuvieraat, varjot, saavat uuden elämän ja puhua puolestaan. Hän tahtoo tehdä heille oikeutta, mutta tavoittaa kenties vain heijastumia kerran koetusta ja ihmismielten arvoituksista. Miten aika, ajan kulku, on muuttanut kanssakulkeneita ja kertojaa, millaisia jyrkkiä tai loivia käänteitä matkaansaattanut? Aikakauden vallitsevat aatteet sitoivat eräitä tiukasti ja sokaisten, toiset vaalivat kaikkien aikojen kipinää tietoisuudessaan. Eila Kostamo on julkaissut romaaneja, kertomuksia, esseitä ja suomennoksia. Kirjailija on tehnyt toisen elämäntyönsä kustannustoimittajana. Näkymättömät matkakumppanit on hänen viidestoista proosateoksensa.Kirjoittajan kotipaikkakunta: Helsinki.

Log in

Book info

Author Kostamo, Eila, kirjoittaja.
Reader Ström Maija-Liisa
Language fin
Duration 7 h 35 min
Accessibility information kuuloon perustuva, Vaatii kuunteluohjelman, Vaatii kuuntelulaitteen, Navigointi sisällysluettelon avulla
Publication info Helsinki Celia 2023 (Helsinki Silencio 2023)
Physical description äänikirja Daisy 2.02 (7 h 35 min)
Original publication info [Tampere], Mediapinta 2023. 210 s. 978-952-81-1453-6.
Keywords avioliitto elämänkaari ihmissuhderomaanit kaunokirjallisuus kirjailijat kirjeet koti löydöt muistot naiset psyk psykologiset romaanit rakastetut romaanit suomenkielinen kirjallisuus tait taiteilijaromaanit ystävät