Skip to main content Skip to login Skip to sitemap

Kuolema keskiajalla : hyvä kuolema mustan surman ajan Euroopassa

Kuolema keskiajalla : hyvä kuolema mustan surman ajan Euroopassa

Vahakynttilät palavat, suitsuke tuoksuu, pappi lausuu latinaa ja pirskottaa vihkivettä. Lähestyessään kuolemaa ihminen aloitti siirtymisen tuonpuoleiseen. Ympärille kerääntyneet osasivat tarkkailla lukuisia kuolemasta kieliviä tuntomerkkejä, kuten odottaa kolmea viimeistä hengenvetoa. Rajujen ruttoaaltojen myötä kuolemalla ja kuolinhetkellä oli merkittävä uskonnollinen ja kulttuurinen rooli 1300- ja 1400-lukujen Euroopassa. Kuolema keskiajalla selvittää kiehtovasti, miten ihmiset ja yhteisöt tavoittelivat kokemusta niin sanotusta hyvästä kuolemasta. Vaikka kuolema lomittui osaksi ihmisten arkea, siihen kuului paljon rituaaleja ja suuria tunteita. Kuolleista heräämisiä käsittelevissä ihmekertomuksissa kuvaillaan kuoleman erityispiirteitä niin ruotsalaisella maaseudulla kuin Italian kaupungeissa. Teos osoittaa, kuinka merkityksellistä tuonpuoleisuuden ajatteleminen oli verrattuna hetkessä elämistä korostavaan nykypäivään. Keskiajan ja nykyhetken väliltä löytyy kuitenkin myös yhtäläisyyksiä – kuolevaisuuden käsitteleminen yhdistää ihmisiä tunnetasolla läpi vuosisatojen.

Log in

Book info

Author Nissi, Jyrki, kirjoittaja.
Reader Rajalin Juhani
Contributors

Gaudeamus oy, kustantaja,

Language fin
Duration 9 h 25 min
Accessibility information kuuloon perustuva, Vaatii kuunteluohjelman, Vaatii kuuntelulaitteen, Navigointi sisällysluettelon avulla
Publication info Helsinki Gaudeamus 2023 (Helsinki Book Brothers 2023)
Physical description äänikirja Daisy 2.02 (9 h 25 min)
Notifications Yhteistuotanto kustantajan kanssa.Vertaisarvioitu.
Original publication info [Helsinki], Gaudeamus [2023]. 381 s. 978-952-345-239-8.
Keywords Eurooppa hautajaiset hist historia ihmeet kansanusko kertomusperinne keskiaika kristinusko kulttuurihistoria kuolema kuolemakäsitykset kuolemanjälkeinen elämä käsitykset myöhäiskeskiaika rituaalit uskomukset yhteisöllisyys yhtk