Skip to main content Skip to login Skip to sitemap

Neulekekkerit : saumattomat lasten neuleet

Neulekekkerit : saumattomat lasten neuleet

Neulo saumattomasti lämpimät neuleet 1–12-vuotiaille!Kun muistissa on oikean ja nurjan neulominen, kirjan ohjeet auttavat siitä eteenpäin! Paidat, housut, mekot, pipot, sukat ja muut asusteet neulotaan saumattomasti pyörö- tai sukkapuikoilla, ja viimeiseksi ommeltavista saumoista tai erillisten kappaleiden yhdistämisestä jälkikäteen ei tarvitse huolehtia. Neulottaessa ylhäältä alas malleja voi helposti sovittaa ja muokata työn edetessä.Pikamuodin kiihtyvässä maailmassa oman tunnelmansa ja vastapainonsa tuo neulominen. Lämmittäville ja kestäville villavaatteille on kysyntää, ja lapsille mieluisat arjen perusvaatteet saa neulomalla ne itse. Parhaimmillaan pipon tai huivin neuloo ohjeiden innoittamana parissa illassa, ja käytössä ne kestävät vuosia. Kirjan ohjeet perustuvat monipuolisesti eri lankavalmistajien ja materiaalien käyttöön. Kuvalliset ohjeet työvaiheista auttavat aloittelevaa neulojaa, ja kokenutkin neuloja löytää kirjasta uusia tapoja esimerkiksi villasukkaan tai huppariin ylhäältä alas neuloen. Myös lapsi voi itse neuloa osan ohjeista aikuisen tukemana. Tervetuloa neulomaan yhdessä neulekekkereille!Veera Jussila on vaatetusalan muotoilija, kahden lapsen äiti, yrittäjä, hämeenlinnalainen kunnallispoliitikko ja suositun Mehukekkerit-käsityöblogin kirjoittaja. Ohjeillaan ja ideoillaan Veera kannustaa lukijoita rauhoittumaan ja löytämään luovuutensa käsitöiden parissa.

Log in

Book info

Author Jussila, Veera, kirjoittaja, valokuvaaja.
Language fin
Accessibility information tuntoaistiin perustuva
Publication info Helsinki Celia 2023 (Helsinki Celia 2023)
Physical description pistekirja (4 vihkoa, 296 s., 200 kt)
Notifications Kannessa myös: Koot 1-12-vuotiaille.Tekstit, kuvat ja ohjeet: Veera Jussila.
Original publication info Helsinki, Tammi [2019]. 168 s. 978-952-04-0865-7.
Keywords asusteet käsityöohjeet käsityöt lastenvaatteet neuletyöt neulonta