Skip to main content Skip to login Skip to sitemap

Poika joka paransi haavat

Poika joka paransi haavat

Parasta suomalaista yliluonnollisten voimien sävyttämää fantasiakirjallisuutta.Paettuaan leirin pahuutta Daniel aloittaa uuden elämän Japanin Osakassa. Hän viettää kaksi vuotta turvallisten rutiinien ja japanin kielen opiskelun parissa. Leiriläiset ovat kuitenkin Daniel-jahdissa. Tuhoisia iskuja tehdään ympäri maailmaa, ja epävarmuus ja kaaos leviävät Japaniin asti.Daniel aloittaa taistelukoulutuksen adoptioisänsä ohjauksessa. Samalla hän tutustuu isän lapsenlapsiin ja tuntee ensimmäistä kertaa kuuluvansa todelliseen perheeseen. Vanhan elämän haamut eivät kuitenkaan suostu päästämään irti Danielista, ja hänen on kohdattava omat pelkonsa ja leirin pahuus jälleen. Poika joka paransi haavat etenee jännityskertomuksen tavoin. Tarinassa löydetään aitoa rakkautta, käytetään yliluonnollisia voimia ja koetaan kauhua.Niklas Ahnberg on helsinkiläinen pelialalla työskentelevä kirjailija. Hänen Daniel Dark -trilogian ensimmäinen osa Poika joka käveli vetten päällä keräsi ylistystä. Ahnberg kirjoittaa kokonaisia maailmoja, jotta voisi elää niissä itse. Nuorena hän söi kokonaisen vuoden pelkillä syömäpuikoilla ja suostui katsomaan telkkarista vain japanilaista animea ja lukemaan mangaa. Osa teoksesta on kirjoitettu Osakan Matsubarassa.

Log in

Book info

Author Ahnberg, Niklas, kirjoittaja.
Reader Turunen Valtteri
Contributors

Aula & Co, kustannusosakeyhtiö, kustantaja,

Language fin
Duration 15 h 6 min
Accessibility information kuuloon perustuva, Vaatii kuunteluohjelman, Vaatii kuuntelulaitteen, Navigointi sisällysluettelon avulla
Publication info Helsinki Aula & Co 2023 (Helsinki Silencio 2023)
Physical description äänikirja Daisy 2.02 (15 h 6 min)
Series Daniel Dark, 2
Notifications Yhteistuotanto kustantajan kanssa.Trilogian toinen osa.
Original publication info Helsinki, Aula & Co [2023]. 469 s. 978-952-364-367-3.
Keywords fantasiakirjallisuus Japani kauh kauhukirjallisuus kaunokirjallisuus kesäleirit myytit naik nuortenkirjallisuus Osaka pahuus rinnakkaiset maailmat romaanit suomenkielinen kirjallisuus teini-ikäiset valmennus yliluonnolliset voimat