Lumisen rikossarjan hyytävää jatkoa! Åren murhat -sarjan Laakson varjo tarjoaa jäätävää jännitystä, vahvoja luonnekuvauksia ja majesteettista tunturimaisemaa.Idyllisessä Åressa vietetään talvilomaa, kun paikallisen julkkiksen ruumis löytyy rusikoituna lumesta. Uhrilla ei näytä olevan vihollisia, joten miksi verityö? Poliisi on neuvoton. Samaan aikaan kristillisen kirkon vapaa lahko on saanut jalansijan Norjan rajalla syrjäisissä kylissä. Nuori Rebecca haaveilee vain Jumalan palvelemisesta uskollisena pastorin vaimona, mutta jääkin yksin ja haavoittuvaksi. Kukaan ei puolusta häntä, ja pian hän saa jo pelätä henkensä puolesta. Yhä uusia salaisuuksia paljastuu synkän tarinan keriytyessä esiin. Viveca Sten (s. 1959) loi talvisen Åren murhat -sarjansa Sandhamnin murhat -sarjan kesäisen saaristoparatiisin rinnalle. Lumen uhrit aloitti rikossarjan idyllisissä talvimaisemissa ja ponnahti oitis bestsellerlistojen kärkeen. Veriteot jatkuvat sarjan toisessa osassa Laakson varjo. Viveca Stenin dekkareita on myyty maailmanlaajuisesti yli kuusi miljoonaa kappaletta ja käännösoikeuksia ostettu 40 maahan. Kirjat ovat pitäneet pintansa suomalaisten suosikkidekkarien joukossa jo vuosia.
Laakson varjo
Laakson varjo
Book info |
|
Author | Sten, Viveca, kirjoittaja. |
Reader | Tani Anni |
Contributors | Sjöblom, Sirkka-Liisa, kääntäjä, |
Language | fin |
Original | Dalskuggan |
Duration | 11 h 29 min |
Publication info | Helsinki Celia 2022 (Helsinki Näkövammaisten liitto 2022) |
Physical description | äänikirja Daisy 2.02 (11 h 29 min) |
Series | Åren murhat, [2 |
Original publication info | Helsinki, Werner Söderström Osakeyhtiö [2022]. 471 s. 978-951-0-48452-4. |
Keywords | dek Jämtland jännityskirjallisuus kaunokirjallisuus käännökset murha poliisikirjallisuus poliisit rikoskirjallisuus rikostutkijat romaanit Ruotsi ruotsinkielinen kirjallisuus tunturit uskonnolliset yhteisöt |