Skip to main content Skip to login Skip to sitemap

Illan epämukavuus

Illan epämukavuus

Kymmenvuotias Jas asuu sisarustensa ja tiukan uskonnollisten vanhempiensa kanssa maitotilalla. Eräänä joulukuun aamuna Jasin vanhin veli Matthies lähtee luistelemaan lammelle ja hukkuu. Jasin vanhemmat ovat menetyksestä suunniltaan, ja jäljelle jääneet kolme sisarusta joutuvat luovimaan yksin sekä vanhempiensa surun että omien reaktioidensa keskellä. Jas kieltäytyy enää riisumasta päivä päivältä saastaisemmaksi käyvää punaista takkiaan tai käymästä vessassa. Sisarusten muuttuvat kehot ja oma esimurrosikäinen mieli lisäävät hänen hämmennystään. Yhdessä lapset kehittävät rituaalimaisia leikkejä, joissa kuolema, seksuaalisuus ja väkivalta sekoittuvat. Tummanpuhuvista aiheistaan huolimatta Illan epämukavuus on ennen kaikkea virtuoosimaisen intensiivinen lapsuuskuvaus, jonka tenho syntyy Jasin poikkeuksellisen rikkaan havaintokyvyn kuvaamisesta. Se luo romaanin kerrontaan myös absurdia huumoria. MARIEKE LUCAS RIJNEVELD (s. 1991) on Hollannin maaseudulla kasvanut runoilija ja prosaisti. Illan epämukavuus on hänen esikoisromaaninsa. Se voitti vuonna 2020 Booker International -käännöspalkinnon ja nousi kansainväliseksi arvostelumenestykseksi. Rijneveld on paitsi kaikkien aikojen nuorin myös ensimmäinen hollantilainen ja ensimmäinen muunsukupuolinen palkinnonsaaja.Alkuteos: De avond is ongemak.

Log in

Book info

Author Rijneveld, Marieke Lucas, kirjoittaja.
Reader Mönkäre Hanna
Contributors

Luojola, Taru, kääntäjä,

Language fin
Original De avond is ongemak
Duration 7 h 52 min
Publication info Helsinki Kustantamo S&S 2022 (Helsinki Silencio 2022)
Physical description äänikirja Daisy 2.02 (7 h 52 min)
Notifications Yhteistuotanto kustantajan kanssa.
Original publication info Helsinki, Kustantamo S&S 2022. 286 s. 978-951-52-5718-5.
Keywords esikoisteokset hollanninkielinen kirjallisuus kaunokirjallisuus käännökset maatilat perheet psyk psykologiset romaanit romaanit syyllisyydentunne teini-ikäiset tragediat uskonnollisuus