Kun joku tapetaan / kuolee väkivaltaisesti, se ei koske vain uhria ja tekijää, vaan siinä on myös omaisia molemmilta puolilta. – Kari ErikssonMurha on rikoksista vakavin ja peruuttamattomin. Ihmisen surmaamista ei voi koskaan hyväksyä, mutta kykeneekö tekoon johtaneita syitä tai tekijää milloinkaan ymmärtämään? Mikä on uhrin ja omaisen asema? Kuinka voi selvitä läheisen ihmisen menettämisestä, kun kuolema tulee yllättäen väkivallan kautta?Suomen kokenein henkirikosjuttujen asianajaja Kari Eriksson käsittelee näitä vaikeita kysymyksiä kahdeksan kertomusta sisältävässä kirjassaan. Eriksson on toiminut yli sadassa henkirikosjutussa sekä syytettyjen että omaisten avustajana. Asianajajan arki ja työ sekä hänen oma tapansa hoitaa kaikkein vaikeimpia rikoksia avautuu mielenkiintoisella tavalla näiden erilaisten tapausten myötä.Kaikissa kertomuksissa keskiössä on ihminen: heikko, tunteva ja erehtyvä. Murhaaja on ihminen vielä rikoksensa jälkeenkin. Sureva omainenkin voi pikkuhiljaa toipua ja selvitä, vaikka ei ehkä koskaan tule entiselleen. Varatuomari Kari Eriksson on toiminut asianajajana vuodesta 1993. Hänen tunnetuin murhajuttunsa lienee tässäkin teoksessa käsiteltävä sarjakuristaja Michael Penttilän tapaus.
8 x murha
8 x murha
Book info |
|
Author | Eriksson, Kari, kirjoittaja. |
Reader | Puhakka Jussi |
Language | fin |
Duration | 9 h 29 min |
Publication info | Helsinki Crime time 2022 (Helsinki Silencio 2022) |
Physical description | äänikirja Daisy 2.02 (9 h 29 min) |
Notifications | Yhteistuotanto kustantajan kanssa. |
Original publication info | Helsinki, Crime time [2022]. 316 s. 978-952-382-193-4. |
Keywords | asianajajat dek doku henkilökuvat (henkilöhistoria) historia murha oikeudenkäynti oikeushistoria ong poliisitutkinta puolustus rikoksentekijät rikokset tappo true crime tuomiot |