Skip to main content Skip to login Skip to sitemap

Kuninkaiden viimeinen keino

Kuninkaiden viimeinen keino

Sotaa käydään monella rintamalla, ja Unionin kuningas makaa kuoleman kielissä vailla perillistä. Ylivalvoja Gloktan kyvyt uhkailun ja kiristyksen saralla pääsevät arvoiseensa käyttöön, kun aateliset pohtivat kruunun kohtaloa. Ensimmäinen tietäjä Bayaz seurueineen taas on palaamassa maailman ääriin vieneeltä retkeltään. Jokainen seurueen jäsen on iloinen päästessän takaisin, tai ainakin päästessään muista matkakumppaneista eroon. Jos Logen Yhdeksänsormesta pitää jotakin sanoa, sanottakoon että hänen kotinsa on pohjoisessa, ja nyt on korkea aika palata sinne. Mutta lämmintä tervetulotoivotusta kotiin Veriysin ei kannata odottaa.Harva matkalaisista on yhtä iloinen päästessään kotiin kuin kapteeni Jezal dan Luthar. Matkailu voi muuttaa ihmistä, ja Jezal on löytänyt itsestään sellaisia uusia puolia, joihin sotasankaruus ei kuulu mukaan. Rauhallinen perhe-elämä sopisi enemmän uusiin haaveisiin. Vaan harvoinpa toiveet toteutuvat, ainakaan sillä tavalla kuin haluaisi. Kuninkaiden viimeinen keino on Ensimmäinen laki -trilogian kolmas osa, joka kerää sarjan langat yhteen ja päättelee ne armottomasti Abercrombien tuttuun tyyliin.

Log in

Book info

Author Abercrombie, Joe, kirjoittaja.
Reader Rauvala Tapio
Contributors

Hlinovsky, Satu, kääntäjä,

Language fin
Original Last argument of kings
Duration 28 h 42 min
Publication info Helsinki Celia 2021 (Helsinki Näkövammaisten liitto 2021)
Physical description äänikirja Daisy 2.02 (28 h 42 min)
Series Ensimmäinen laki, osa 3
Notifications Trilogian kolmas osa.
Original publication info Helsinki, Kustannusosakeyhtiö Kirjava [2019]. 573 s. 978-952-5802-20-7.
Keywords barbaarit englanninkielinen kirjallisuus fantasiakirjallisuus kaunokirjallisuus käännökset miekka ja magia -kirjallisuus musta huumori palkkasoturit romaanit sotaretket tietäjät Unioni (fiktiivinen paikka) valtataistelu viholliset väkivalta