Skip to main content Skip to login Skip to sitemap

Ruskea tyttö unelmoi

Ruskea tyttö unelmoi

Jacqueline Woodson kasvoi sekä etelävaltioihin kuuluvassa Etelä-Carolinassa että New Yorkissa ja tunsi olevansa aina vain puolittain kotona. Tässä säeromaanissa hän herättää eloon lapsuutensa ja nuoruutensa ja kertoo, millaista oli kasvaa Yhdysvalloissa ruskeana tyttönä 1960- ja 70-luvuilla, kun rotuerottelulakien kumoamisesta ei vielä ollut kauan ja kansalaisoikeustaistelu alkoi vähitellen tulla osaksi hänen todellisuuttaan. Koskettavan muistelmateoksen jokainen runo on täynnä tunnetta, jokainen säe kurkistus omaa ääntänsä etsivän nuoren sieluun. Teos todistaa erityisesti siitä voimasta ja ilosta, jonka Woodson jo nuorena löysi kirjoittamisesta, huolimatta siitä, että hänellä oli lukihäiriö. Rakkaus tarinoihin sytytti rakkauden kirjoittamiseen. Jacqueline Woodson palkittiin 2020 kansainvälisen lastenkirjaorganisaation IBBY:n Hans Christian Andersen -palkinnolla, ja vuonna 2018 hänelle myönnettiin arvostettu Astrid Lindgrenin muistopalkinto Alma. Näiden lisäksi Woodson on saanut kotimaassaan lukuisia eri kirjallisuuspalkintoja ja kunnianosoituksia. Ruskea tyttö uneksii on ollut Yhdysvalloissa pitkäikäinen myyntimenestys ja se on käännetty useille kielille. Woodson on kirjoittanut parikymmentä lasten- ja nuortenkirjaa ja asuu perheineen Brooklynissä, New Yorkissa. Alkuteos Brown Girl Dreaming. Ikäsuositus 12+.

Log in

Book info

Author Woodson, Jacqueline, kirjoittaja.
Reader Kuukka Rebekka
Contributors

Laaksonen, Katja, kääntäjä,

Language fin
Original Brown girl dreaming
Duration 4 h 26 min
Publication info Helsinki S&S 2021 (Helsinki Silencio 2021)
Physical description äänikirja Daisy 2.02 (4 h 26 min)
Notifications Yhteistuotanto kustantajan kanssa.
Original publication info Helsinki, S&S 2021. s. 978-951-52-5274-6.
Keywords afroamerikkalaiset englanninkielinen kirjallisuus Etelä-Carolina identiteetti kasvu (ihmisen) kaunokirjallisuus käännökset lapsuus nuortenkirjallisuus omaelämäkerrallisuus rasismi romaanit runoromaanit syrjintä Yhdysvallat