Suomalaisen komedian historiassa kääntyy uusi lehti, kun stand up -koomikko Ismo Leikola ja hänen vaimonsa ja kirjoituspartnerinsa Angelika saavat yllättävän kutsun lähteä tekemään uraa Hollywoodiin. Mukanaan heillä on vain hyvin hatarat käsitykset mihin he ovat astumassa, pelonsekainen into ja Espanjan kaduilta adoptoitu Kity-koira. Millaista on rakentaa koomikon uraa amerikkalaisen viihdemaailman ytimessä ensimmäisenä suomalaisena? Kestääkö pariskunnan kantti kulttuurissa, jossa pärjääminen vaatii keskimääräistä enemmän luovuutta, voimia ja rohkeutta? Mitä vastuksia, kommelluksia ja jopa pelottavia hetkiä heidän matkansa varrella tulee eteen? Suo, kuokka ja Hollywood on paitsi ainutlaatuinen sukellus stand up- komiikan tekemiseen viihteen kovimmassa ytimessä, mutta samalla myös kahden ihmisen henkilökohtainen ja ammatillinen kasvutarina kovan paineen alla. Kirja on kuin henkilökohtainen kirje vanhalle ystävälle aavan meren tuolta puolen. Leikolat kertovat vauhdikkaasti, hauskasti ja rehellisesti viidestä vuodestaan Amerikassa. Tarkastelun alle pääsee Amerikan lisäksi myös Suomi: Miltä mahtaa entinen kotimaa näyttää, kun sitä tutkailee kaukaa ja uusin silmin. Leikolat kirjoittavat myös monista muista aiheista, kuten julkisuudesta, komiikan luomisesta, menestyksestä, rahasta, jopa niistä elämän suurimmista kysymyksistä. Miten syntyi Ismon legendaarinen Ass-juttu, ja mistä Ismon omaleimainen huumori ja pariskunnan erikoinen maailmankatsomus juontaa juurensa.
Suo, kuokka ja Hollywood
Suo, kuokka ja Hollywood
Book info |
|
Author | Leikola, Ismo, kirjoittaja. |
Reader | Leikola Ismo |
Contributors | Leikola, Angelika, kirjoittaja, |
Language | fin |
Duration | 11 h 18 min |
Publication info | Helsinki Kustannusosakeyhtiö Siltala 2021 (Helsinki Book Garden 2021) |
Physical description | äänikirja Daisy 2.02 (11 h 18 min) |
Notifications | Yhteistuotanto kustantajan kanssa. |
Original publication info | Helsinki, Kustannusosakeyhtiö Siltala [2021]. 978-952-234-854-8. |
Keywords | asuminen ulkomailla aviopuolisot esiintyminen esiintymiskeikat Hollywood (Los Angeles) kokemukset koomikot käsikirjoittajat menestyminen muistelmat stand up -komiikka työskentely ulkomailla viihdeteollisuus Yhdysvallat |