Skip to main content Skip to login Skip to sitemap

Ninon : rakkauden mestari

Ninon : rakkauden mestari

Isäänsä kaipaamaan jäänyt lapsi, maailman tunnetuin kurtisaani, luostariin pakotettu vanki, kulttuuripiirien rakastama älykkö, aikansa vahva nainen. Vuonna 1623 köyhään aatelisperheeseen syntynyt Anne de Lenclos, lempinimeltään Ninon, oli tuota kaikkea. Mutta hänen täytyi olla myös intohimoinen ihminen, joka teki epäsovinnaisia valintoja. Ninon – rakkauden mestari kuvittaa ja kertoo, miten kuuliaisesta kahdeksanvuotiaasta pariisilaistytöstä kasvaa koko aateliston ja hovin himoitsema nainen, peloton henkisten ja ruumiillisten nautintojen puolustaja ja arvostettu ystävä. Ninon on myös koskettava kertomus suuresta rakkaudesta, joka voi olla täydellistä vain saavuttamattomana. Rosenbergin kerronta on asiantuntevaa ja aistillista, se herättää eloon 1600-luvun Pariisin. Aateliston tavat, kodit, vaatteet ja ruoat on kuvattu historioitsijan tarkkuudella, ja rakastaminen – sillä rakkautta monissa muodoissaan Ninonin elämään mahtuu – hyökyy kohti lukijaa hävyttömän rohkeana. Uusi historiallisen romaanin taituri on syntynyt. Riikka-Maria Rosenberg (s. 1977) on Helsingissä ja Janakkalassa asuva historioitsija, joka haluaa tuoda historian naiskohtaloita suuren yleisön tietoisuuteen. Hän on työskennellyt Ninon de Lenclos’n ja 1600-luvun pariisittarien parissa yli kymmenen vuoden ajan. Aiheesta on syntynyt muun muassa tohtorin väitöskirja sekä Ulla Tuomarlan kanssa toimitettu tietokirja Markiisitar de Sévignén kirjeet 1648–1696 (Teos, 2020).

Log in

Book info

Author Rosenberg, Riikka-Maria, kirjoittaja.
Reader Korolainen Crevier Anna
Language fin
Duration 12 h 11 min
Publication info Helsinki Kustannusosakeyhtiö Teos 2021 (Helsinki Book Brothers 2021)
Physical description äänikirja Daisy 2.02 (12 h 11 min)
Notifications Yhteistuotanto kustantajan kanssa.
Original publication info Helsinki, Kustannusosakeyhtiö Teos 2021. 978-952-363-124-3.
Keywords aikuistuminen hedonismi historialliset romaanit kaunokirjallisuus kurtisaanit köyhyys lapsuus luostarit maanpako Pariisi Ranska romaanit suomenkielinen kirjallisuus yläluokka