Kesää, muistoja ja rakkautta Oulun Hietasaaressa. Saimi on uhrannut elämänsä teatterille. Eläkkeelle jäätyään ja saatuaan tietää olevansa kuolemansairas hän palaa lapsuudenkotiinsa Oulun Hietasaaren Villa Nizzaan ja alkaa kirjoittaa näytelmää. Pirkko, Saimin sisar, pyytää opettajan virasta vuorotteluvapaalla olevan Anki-tyttärensä Helsingistä Saimin seuraksi tämän loppuajaksi. Anki vastustelee ensin, mutta huomaakin sitten viihtyvänsä hyvin Saimin seurassa. Villa Nizzan villiintynyt puutarhakin kaipaa hoitamista. ”Anki tunsi velvollisuudekseen olla Saimin luona niin paljon ja pitkään kuin tarpeellista. Mieleen tulivat keväiset toimettomuuden ja tyhjyyden täyttämät illat Vallilassa. Nyt Anki tunsi olevansa hyödyllinen. Täti tarvitsi häntä vaikka ei sitä myöntänytkään.” Anki on elänyt Helsingissä sinkkuelämää, mutta se ei enää tyydytä häntä. ”Anki halusi miehen. Vuosien kuluessa hän oli käynyt lukemattomilla treffeillä ja jutellut monien helsinkiläisuroiden kanssa kapakoissa. Hän ei ollut kuitenkaan ihastunut kehenkään. Kukaan ei ollut herättänyt edes sen verran kiinnostusta, että olisi ollut aihetta tavata toisen kerran.” Ankin kaipuun tunnistaa Esko-niminen komistus ja saa Ankin sydämen läpättämään. On vain yksi mutta matkassa, Esko on naimissa. Lenkkipolulla kulkee myös Jari, mutta hänelläkin on tyttöystävä, eikä Jari muutenkaan tunnu niin vetävältä tyypiltä. Pirkolla ja Saimilla on omat salaisuutensa. Mutta ne saavat odottaa syksyä ja Saimin näytelmän valmistumista. Harri Tuomela on liminkalainen kirjailija.
Rantahuvilan naiset
Rantahuvilan naiset
Book info |
|
Author | Tuomela, Harri, kirjoittaja. |
Reader | Kykkänen Anna-Katriina |
Language | fin |
Duration | 5 h 30 min |
Publication info | Helsinki Celia 2021 (Helsinki Silencio 2021) |
Physical description | äänikirja Daisy 2.02 (5 h 30 min) |
Original publication info | Kemi, Atrain&Nord [2020]. 191 s. 978-952-315-566-4. |
Keywords | Hietasaari (Oulu) huvilat ihmissuhteet kaunokirjallisuus kesä maallemuutto rakkausromaanit romaanit sairastuminen suomenkielinen kirjallisuus tädit (sukulaiset) viihdekirjallisuus |