Suomalaista mytologiaa, jännitystä ja romantiikkaa yhdistelevä Väkiveriset-sarja punoutuu neljän teeman ympärille: metsän, vuoren, veden ja maan. Kirjavinkkarina ja nuorten kirjastonhoitajana toimivan kirjoittajan vahva tietämys kohderyhmänsä lukutottumuksista ja -toiveista yhdistettynä huikeaan tarinankerrontaan tekee tästä sarjan avauksesta upean lukuelämyksen. Bling. Yksi känninen kännykkäkuva ja Pinjan elämä on pilalla. Poikaystävä ja kympin koenumerot ovat historiaa, ja nipottava äiti pakottaa hänet kesätöihin. Puistohommissa Pinja kohtaa erikoisen Virven, pihkantuoksuisen punapään, jota kohtaan hän tuntee selittämätöntä vetoa. Pinjan on kuitenkin vaikea päästää ketään lähelleen, sillä hän kantaa selässään varjeltua salaisuutta, jonka juurista hänen on pakko saada tietää enemmän.Pinjaa kiusaavat hallusinaatiot Tuulia-nimisestä tytöstä, joka inttää hänen suonissaan virtaavan metsänväen verta. Sitten kuvioihin ilmestyy vielä komea nahkatakkipoika, joka häikäisee Pinjan niin, ettei hän huomaa tämän silmien punaista vivahdetta, ennen kuin on liian myöhäistä. Sä haiset metsäläiseltä, siltä kun sulla olis pihkaa suonissa. Kaarnan kätkössä aloittaa neliosaisen reaalifantasiasarjan Väkiveriset, jossa kotimainen mytologia tunkeutuu elävänä ja kihelmöivänä nuorten arkeen. Jännitys ja romantiikka punoutuvat huumorin säikeisiin. Sarja on suunnattu yläkouluikäisille ja sitä vanhemmille.Sini Helminen (s. 1987) on syntyjään hollolalainen kirjallisuustieteen maisteri, lasten ja nuorten kirjastonhoitaja ja kirjavinkkari. Hänet on nimetty sinipiikojen mukaan ja hän pukeutuu yksinomaan sinisen sävyihin.
Kaarnan kätkössä : metsän kirja
Kaarnan kätkössä : metsän kirja
Book info |
|
Author | Helminen, Sini, kirjoittaja. |
Language | fin |
Publication info | Helsinki Celia 2020 (Helsinki Celia 2020) |
Physical description | pistekirja (6 vihkoa, 422 s., 320 kt) |
Series | Väkiveriset, 1 |
Original publication info | Espoo, Myllylahti 2017 s. 978-952-202-795-5. |
Keywords | erehdys vaikutukset fantasiakirjallisuus harha-aistimukset ihastus tytöt pojat kaunokirjallisuus suomenkielinen kirjallisuus kesätyö puistot nuoret nuortenkirjallisuus romaanit salaisuudet metsä vampyyrit |