Skip to main content Skip to login Skip to sitemap

Pääomani

Pääomani

Palkitun teatterintekijän Milja Sarkolan esikoisromaanissa Pääomani minäkertoja elättää itsensä apurahojen, palkkioiden ja lipputulo-osuuksien yhdistelmällä. Anteliailla apurahoilla hän pääsee myös ulkomaille, Saksaan ja Yhdysvaltoihin, opinto- ja residenssimatkoille. Töitäkin riittää, kaikki on siis mallillaan – kunhan ne pitää mallillaan, ja siihen auttaa ainakin rahan jatkuva ajatteleminen. Laskeminen on romaanin kertojalle tapa pitää asiat yhtäältä hallinnassa, toisaalta loitolla; henkivakuutukset, sijoitustilit, odotettavissa olevat tulot ja väistämättömät menot tuovat ehkä lohtuakin samalla, kun parisuhde ei ole täysin mallillaan ja mielestä puskee ajatuksia ja tunteita, jotka eivät nyt vain käy laatuun. Pääomani käsittelee loistavan vähäeleisesti ja moralisoimatta varakkuutta – rahallista ja muunkinlaista – ja sen vaikutusta ihmisiin ja heidän välisiinsä suhteisiin. Sarkolan tyyli on lakonisuudessaan äärimmäisen tarkkaa, kertojan laskemisen ja hallinnan tarve täysin tunnistettavaa, ja kontrolloidun ulkoisen ja korvien välissä vellovan sisäisen maailman hatara yhteispeli suorastaan riipaisevaa. Milja Sarkola (s. 1975) on palkittu näytelmäkirjailija ja teatteriohjaaja. Hänen kirjoittamiaan näytelmiä ovat mm. Jotain toista – Henkilökohtaisen halun näyttämö, Allt som sägs sekä Perheenjäsen, jonka Sarkola myös ohjasi, ja joka voitti Thalia-palkinnon vuonna 2012. Pääomani on Sarkolan ensimmäinen proosateos, ja se ilmestyy myös ruotsiksi Förlagetin kustantamana.

Log in

Book info

Author Sarkola, Milja, kirjoittaja.
Reader Rindell Carla
Language fin
Duration 4 h 42 min
Publication info Helsinki Kustannusosakeyhtiö Teos 2020 (Helsinki Kunaloop 2020)
Physical description äänikirja Daisy 2.02 (4 h 42 min)
Notifications Yhteistuotanto kustantajan kanssa.
Original publication info Helsinki, Kustannusosakeyhtiö Teos [2020]. 978-952-363-037-6.
Keywords aateromaanit esikoisteokset hyöty ihmissuhteet kontrolli luokkaerot naiset psykologiset romaanit raha romaanit suomenkielinen kirjallisuus suomenruotsalaiset talous teatteriohjaajat varakkuus