""Klinge on Suomen Zlatan"" Matti Klingen muistelmien viides osa alkaa kirjoittajan avomielisellä reflektiolla päiväkirjan kirjoittamisen ja päivittäisten muistiinpanojen merkityksestä. ""Itse näen dokumentoinnin eräänlaisena puolustuspuheena, ensisijassa itselleni, osoituksena siitä että olen ollut riittävän ahkera ja hyödyllinen, välillä suurenkin sosiaalisen epävarmuuden torjuntana. Epävarmuutta ei ole ollut syytä näyttää tai korostaa ulospäin, valittelu ei ole kuulunut tyyliin, se on varmastikin kodin perua."" Dokumentointi antaa vankan pohjan Klingen näkemykselle ja kokemukselle 1990-luvusta, josta hän kirjoittaa terävästi ja näkemyksellisesti. Saksa yhdistyy, Euroopan talousyhteisö tiivistyy unioniksi, johon Suomikin liittyy. Maassa on lama, jonka keskellä käydään yllätyksellinen presidentinvaali. Osallistuvana intellektuellina Klinge seuraa aikaansa, kirjoittaa, puhuu ja vaikuttaa. Ajanjaksoon liittyvät myös maanpuolustuskurssi sekä maalausharrastuksen uudelleenviriäminen ja ensimmäinen näyttely. 90-luku merkitsee myös syventymistä kahteen merkitykselliseen kirjailijaan, Marcel Proustiin ja Jaan Krossiin. Mutta tärkeintä on työ professorina, nuorison opettajana yliopistolla. Teos päättyy jäähyväisluentoon ja muotokuvan paljastamiseen toukokuussa 2001.
Euroopan murros, Proust ja Kross : muistelmia 1992-2001
Euroopan murros, Proust ja Kross : muistelmia 1992-2001
Book info |
|
Author | Klinge, Matti, kirjoittaja. |
Reader | Aula Jari |
Language | fin |
Duration | 11 h 19 min |
Publication info | Helsinki Celia 2019 (Helsinki Näkövammaisten liitto 2019) |
Physical description | äänikirja Daisy 2.02 (11 h 19 min) |
Original publication info | [Helsinki], Siltala [2018 286 s. 978-952-234-539-4. |
Keywords | ajankuvaus 1990-luku Eurooppa historia historiantutkijat matkat muistelmat professorit tietokirjailijat yhteiskunnallinen muutos historia Eurooppa |