Tiesitkö, että keskivertosuomalainen tuottaa lähes 500 kg kaatopaikkajätettä vuodessa? Vain muutaman vuosikymmenen takainen niukkuus on vaihtunut tilanteeseen, jossa päivittäiset valintamme kuormittavat niin maapalloa kuin ihmisten kukkaroa ja terveyttä kestämättömällä tavalla. Suunta voidaan kuitenkin kääntää jälleen! Zero Waste – jäähyväiset jätteille johdattelee lukijan kohti kestävämpää kuluttamista elämänlaadusta tinkimättä. Se tarjoaa katsauksen jätteettömään elämäntyyliin käytännönläheisten vinkkien ja omakohtaisten kokemusten avulla. Oman jätemäärän pienentäminen kotona, keittiössä ja kaupassa voi olla helppoa ja innostavaa.Kuulostaako utopistiselta, paljon vaaditulta? Kaikkea ei tietenkään tarvitse muuttaa kerralla, eikä täysi roskattomuus edes ole mahdollista kaikille. Tärkeintä on muistaa, että pienilläkin muutoksilla kulutustottumuksissa on iso vaikutus siihen, millaisen maailman jätämme tuleville sukupolville. OTSO SILLANAUKEE (s. 1994) on alun perin tamperelainen mutta nykyään Helsingissä asuva kauppatieteiden opiskelija ja Zero Waste -intoilija, joka havahtui siihen, että hänellä oli kahdeksan eri roska-astiaa noin 4m2 kokoisessa keittiössä. Ruoanlaitto on Sillanaukeelle terapiaa ja kirjoittamisinto löysi kohteen Get Wasteless -blogista reilu vuosi sitten.
Zero waste : jäähyväiset jätteille
Zero waste : jäähyväiset jätteille
Book info |
|
Author | Sillanaukee, Otso, kirjoittaja. |
Language | fin |
Publication info | Helsinki Celia 2019 (Helsinki Celia 2019) |
Physical description | pistekirja (7 vihkoa, 543 sivua, 418 kt) |
Original publication info | Helsinki, S&S [2018]. 978-951-52-4403-1. |
Keywords | elintavat ekologisuus jätteet vähentäminen kestävä kehitys kestävä kulutus kotitaloudet kulutushyödykkeet kulutustottumukset ruokahävikki talousjätteet ympäristötietoisuus |