Skip to main content Skip to login Skip to sitemap

Tellervo

Tellervo

Tellervo elää ”elämänsä parasta aikaa” ja päättää haluta löytää parisuhteen. Tilanne alkaa kehittyä, kun Tellervo tarttuu amerikkalaisen ihmissuhdekouluttajan oppeihin ja muuttuu ”magneettiseksi naiseksi”.Tavin ensimmäinen romaani on ilmitasoltaan parisuhteen haaveilusta ja deittailusta kertova kirja mutta samalla Tellervon ja hänen ystävänsä hurja auki- ja läpikirjoitus. Se on läheisyyden etsinnän paljaaksi kirjoittamista, koomiseen ja traagiseen asti menevällä tavalla. Kirja tutkii, mitä tapahtuu kun parisuhteen etsintään ja seurusteluun liittyvästä viihdekirjallisuuden rakenteesta tuleekin kielellisesti aito ja kirjallinen.Henriikka Tavin kiusallinen aikalaisromaani Tellervo kertoo itsensä ja toisen ihmisen vimmaisesta tutkimisesta, etsimisestä ja kadottamisesta. Tavin kielessä yhdistyvät proosa ja runo ja jokin aivan muu, sanojen ja lauseiden sisäisiä voimia havainnoiva liike, ilmaisun paljaaksi tekeminen. Toteavan, konkreettisen ja tasaisesti maailmaamme tutkivan kerronnan avulla romaani onnistuu koko ajan lipeämään käsistä yhtä vikkelästi kuin Tellervon vaihtuvat kumppanit. Se nolostuttaa, kiehtoo ja liikuttaa samaan tapaan kuin toisen ihmisen lähelle meneminen.

Log in

Book info

Author Tavi, Henriikka, kirjoittaja
Reader Tani Anni
Language fin
Duration 5 h 39 min
Publication info Helsinki Celia 2018 (Helsinki Näkövammaisten liitto 2018)
Physical description äänikirja Daisy 2.02 (5 h 39 min)
Original publication info Helsinki, Kustannusosakeyhtiö Teos [2018]. 229 s. 978-951-851-823-8.
Keywords ajankuvaus Suomi 2010-luku elämäntaito etsintä ihmissuhderomaanit itsekasvatus opastus internet kaunokirjallisuus suomenkielinen kirjallisuus kaupungit Helsinki kehitysromaanit näkökulmatekniikka parisuhde romaanit ystävät naiset