Tuusulanjärven rannan tuntumaan syntyi viime vuosisadan alussa merkittävä, suomalaiseen taiteeseen ja erityisesti suomenkieliseen kulttuuriin vahvasti vaikuttanut taiteilijayhteisö. Ensimmäisinä paikkakunnalle muuttivat Juhani Aho ja Venny Soldan-Brofeldt. Eero ja Saimi Järnefelt hankkivat itselleen Aholan läheisyydestä tontin Tuusulanjärven rannalta, jonne arkkitehti Usko Nyström suunnitteli Järnefeltien toivomusten mukaan talon ja sinne tilavan ateljeen. Se valmistui loppuvuodesta 1901 ja sai nimekseen Suviranta.Suviranta-teos avaa nyt ovet yksityiskotina toimivaan taloon. Valokuvaaja Niclas Wariuksen ottamat noin 60 värikuvaa sekä Järjefeltien arkistosta otetut noin 30 mustavalkokuvaa esitettelevät talon historian ja nykypäivän.Taidehistorioitsija Leena Lindqvist esittelee arkkitehtuurihistoria runsaasti kuvitettuna, ja taidehistorioitsija Julia Donner kirjoittaa elämästä ja taiteesta Suvirannassa. Suvirannan puutarha esitellään kolmessa polvessa. Rakennushistoriasta kirjoittaa Iina Koskinen. Oman lukunsa saavat Suvirannan nykyisen isännän, Eero Järnefeltin tyttärenpojan Juhani Kolehmaisen omat muistot ja hänelle kerrotut tarinat. Teokseen tulee lisäksi osia Laura Järnefeltin taidokkaasti kuvittamasta talon kulttuurihistoriallisesti mielenkiintoisesta vieraskirjasta sekä Elisabeth Järnefeltin venäläisestä keittokirjasta.
Suviranta : Eero ja Saimi Järnefeltin ateljeekoti
Suviranta : Eero ja Saimi Järnefeltin ateljeekoti
Book info |
|
Author | Lindqvist, Leena, kirjoittaja. |
Reader | Vilhunen Anu |
Contributors | Donner, Julia, kirjoittaja, Kolehmainen, Juhani, kirjoittaja, Koskinen, Iina, kirjoittaja, Steffa, Liisa, toimittaja, |
Language | fin |
Duration | 4 h 56 min |
Publication info | Helsinki Celia 2018 (Helsinki Näkövammaisten liitto 2018) |
Physical description | äänikirja Daisy 2.02 (4 h 56 min) |
Original publication info | [Helsinki], Maahenki [2017 183 s. 978-952-301-112-0. |
Keywords | arkielämä henkilöhistoria kuvataiteilijat paikallishistoriat puutarhat rakennukset Suviranta taidemaalarit taiteilijakodit historia Järvenpää taiteilijayhteisöt historia Tuusulanjärvi |