Hilja Pärssinen (1876-1935) saattaisi hyvin olla Suomen historian tunnetuimpia poliitikkoja. Hän kuului Suomen ja samalla maailman ensimmäisten naiskansanedustajien pieneen joukkoon.Pärssisen tuttavapiiriin kuuluivat monet aikakauden tärkeistä kulttuurihahmoista ja yhteiskunnallisista vaikuttajista Suomessa. Hänellä oli muiden naisasialiikkeen johtajien tavoin myös laajat kansainväliset verkostot. Hän oli tunnettu runoilija ja palavasieluinen puhuja, joka omassa elämässään koki itsenäistyvän ja itsenäistyneen Suomen dramaattiset käänteet. Pärssisen tie kulki pienestä syrjäisestä pappilasta työväen naisliikkeen johtoon. Hänestä tuli yhteiskunnallinen osallistuja ja vaikuttaja, joka lopulta tempautui mukaan vallankumouksen pyörteisiin.Punaisen Suomen kansanvaltuuskunnassa Pärssinen hoiti ensimmäisenä suomalaisnaisena ministeritason tehtäviä. Hän joutui pakenemaan Neuvosto- Venäjälle, päätyi takaisin kotimaahansa, istui vankilatuomion ja palasi lopulta eduskuntaan toisenlaisessa Suomessa kuin missä oli aloittanut julkisen uransa.Uuden ajan nainen on laajaan arkistoaineistoon perustuva elämäkerta keskeisestä naisvaikuttajasta ja taiteilijasta, joka raivasi tietä miesten hallitsemassa yhteiskunnassa.
Uuden ajan nainen : Hilja Pärssisen elämä
Uuden ajan nainen : Hilja Pärssisen elämä
Book info |
|
Author | Hentilä, Marjaliisa kirjoittaja. |
Reader | Vilhunen Anu |
Contributors | Kalliokoski, Matti, kirjoittaja, Viita, Armi, kirjoittaja, |
Language | fin |
Duration | 12 h 31 min |
Publication info | Helsinki Celia 2018 (Helsinki Näkövammaisten liitto 2018) |
Physical description | äänikirja Daisy 2.02 (12 h 31 min) |
Series | Työväen Arkiston julkaisu, 8 |
Original publication info | Helsinki, Kustannusosakeyhtiö Siltala [2018 360 s. 978-952-234-519-6. |
Keywords | elämäkerrat kansanedustajat naiset naisliikkeet työväenliike historia yhteiskunnalliset vaikuttajat |