Jugurtissa asuva Probus Lactobacillus on hyvä suolistobakteeri joka odottaa pääsevänsä ihmiselimistöön suorittamaan tehtäväänsä; sen on kerran elämänsä aikana kuljettava ihmisen läpi ja autettava sitä, jos tulee tarvis. Lopulta se pääsee matkalle, kohtaa pahan, antibiootille vastustuskykyisen bakteerin ja onnistuu tovereineen tuhoamaan sen aiheuttaman taudin.Probus ja Suuri Suoliston Taistelu on Elinkaikkeus -kirjasarjan toinen osa. Neljäs-kuudesluokkalaisille kirjoitettu Olipa kerran elämä -henkinen sarja kertoo ihmiskehosta, elinkaikkeudesta, tarinallisesti, jännittävästi ja uteliaisuutta herättävällä tavalla. Sarjan ensimmäinen osa Filius ja Elinkaikkeuden arvoitus ilmestyi vuonna 2013.Leena Valmu on lasten- ja nuortenkirjailija sekä biolääketieteen dosentti Helsingin yliopistossa. Hänen esikoisromaaninsa Veera tiellä oli ehdolla Topelius-palkinnon saajaksi.Lasse Rantanen on tunnustettu ja palkittu graafikko sekä kuvittaja. Vuonna 2005 hänet palkittiin vuoden graafikkona ja 2012 Scandinavian News Design -kilpailun parhaasta työstä. Hän on myös kuvittanut useita teoksia, mm. Lapin Sydämen (2009).
Probus ja suuri suoliston taistelu : [bakteeripoika]
Probus ja suuri suoliston taistelu : [bakteeripoika]
Book info |
|
Author | Valmu, Leena, kirjoittaja. |
Reader | Niemelä Ville-Veikko |
Contributors | Rantanen, Lasse, kuvittaja, |
Language | fin |
Duration | 1 h 36 min |
Publication info | Helsinki Celia 2017 (Helsinki Celia 2017) |
Physical description | DaisyTrio 2.02. (1 h 36 min) |
Original publication info | Helsinki,Aula & Co 2017 . 82s. 978-952-7190-19-7. |
Keywords | bakteerit bakteerit pojat elintoiminnot ihminen immuniteetti kaunokirjallisuus suomenkielinen kirjallisuus lastenkirjallisuus saturomaanit seikkailu keho solut suolisto |