Voiko johonkin parempaan uskoa - vai voiko sitä vain toivoa? Helsingin entisen piispan viisaita mutta maanläheisiä sanoja elämästä ja siitä, miten armon voi löytää pienistä ja suurista asioista. ""Pessismisti ja optimisti minussa taistelevat. Pessismistillä näyttää olevan enemmän perusteluja puolellaan. Silti taistelen sen puolesta, että viimeinen sana ei jäisi pahalle eikä Perkeleelle. Parhain päin, meni sitten syteen tai saveen."" Huovisen tekstit liikkuvat pienistä arkisista havainnoista laajempiin hengellisiin ympyröihin ja palaavat siihen mikä on lähellä. Hyvä löytyy pikemminkin muista ihmisistä kuin omasta minästä. Kirjasta heijastuu ihmettelevä elämänasenne, nöyryys itseä suurempien asioiden edessä ja armon monimerkityksinen läsnäolo: armo muita ihmisiä kohtaan ja armo, jonka saamme Jumalalta tekemättä mitään sen ansaitaksemme. Eero Huovinen toimi Helsingin piispana 1991-2010 ja sitä ennen Helsingin yliopistossa dogmatiikan professorina. Hänen kirjoituksissaan on lämmintä viisautta, kirpeitä havaintoja ja omintakeista huumoria. Hänen saarnansa tunnetaan mukaansatempaavina ja rohkaisevina. Huovinen tunnetaan myös pohdiskelevana yhteiskunnallisena keskustelijana.
Parhain päin : kirjoituksia elämästä, Jumalasta ja armosta
Parhain päin : kirjoituksia elämästä, Jumalasta ja armosta
Book info |
|
Author | Huovinen, Eero, kirjoittaja. |
Reader | Rauvala Tapio |
Language | fin |
Duration | 13 h 13 min |
Publication info | Helsinki Celia 2017 (Helsinki Näkövammaisten liitto 2017) |
Physical description | äänikirja Daisy 2.02 (13 h 13 min) |
Original publication info | Helsinki, WSOY 2017.s. 978-951-0-42706-4. |
Keywords | armo ekumenia elämä Jumala kolumnit luottamus pakinat saarnat usko uskonnonfilosofia |