Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Tarina-arkku lapsille ja nuorille

Tarina-arkku on työkalu lasten ja nuorten innostamiseksi lukemisen pariin. Tarina-arkun kirjoista löytää paljon sopivaa luettavaa erilaisille lukijoille, ja samalla voi tutustuttaa lapsen tai nuoren kuuntelemalla lukemiseen.

Tarina-arkun kirjalistojen avulla on helppo tutustua Saavutettavuuskirjasto Celian äänikirjavalikoimaan! Oppilas, jolla on lukemisen haasteita, voi aloittaa kirjojen kuuntelun, kun hän rekisteröityy Celian äänikirjojen käyttäjäksi joko koulussa tai kirjastossa.

Tarina-arkun kirjavinkeissä on myös helppolukuisia kirjoja ja selkokirjoja. Näin useampi oppilas – esimerkiksi samalla koululuokalla – voi löytää samalta listalta itselleen sopivantasoisen ja -pituisen tarinan.

Tietokoneella tehty kuva, jossa lapsi lentää taivaalla kirjan päällä reppu selässään ja tähyää eteenpäin.

Tarina-arkku sisältää erilaisia kirjoja eri aihepiireistä koottuna kolmelle kirjalistalle:

Äänikirjoihin tutustuminen lyhyiden tarinoiden kautta

Lyhyiden tarinoiden lista on suunnattu lukemaan opetteleville sekä alakoululaisille, mutta sitä voi hyödyntää myös ylempien luokkien oppilaille kunkin oppilaan lukemisen tason huomioon ottaen.

Lyhyiden tarinoiden listalla kaikki äänikirjat ovat keskimäärin 20–30 minuutin mittaisia, osa on lyhyempiä ja osa pitempiä. Yhden tarinan kesto on joka tapauksessa alle 45 minuuttia, joten yhden kirjan ehtii lukemaan vaikkapa lukutunnin aikana.

Lyhyiden äänikirjojen avulla voi tutustuttaa oppilaan äänikirjoihin ja kuuntelemalla lukemiseen. Osa kirjoista on DaisyTrio-yhdistelmäkirjoja, joissa on äänen lisäksi mukana teksti ja mahdolliset kuvat. DaisyTrio-kirjoissa hiiren kursori seuraa ääntä, eli tekstiä voi lukea silmillä samalla kun kuuntelee tarinaa.

Siirry lyhyiden tarinoiden arkkuun.

Pidempiä äänikirjoja alakoulun yläluokkalaisille

Alakoululaisille suunnatulla listalla kirjat ovat pidempiä, noin tunnin mittaisista tarinoista useamman tunnin mittaisiin kertomuksiin. Myös tällä listalla osa kirjoista on DaisyTrioja. Aihepiirejä on laidasta laitaan: seikkailua, fantasiaa, historiaa ja monta muuta.

Siirry alakoululaisten arkkuun.

Säpinää ja seikkailuja yläkoululaisille

Yläluokkalaisten listalla on kirjoja muun muassa autoista, urheilusta, toiminta- ja seikkailukirjoja sekä tietoa aikuiseksi kasvamisesta.

Siirry yläkoululaisten arkkuun.

Onko kirjalistoista ollut apua tai iloa? Kerro kehittämistoiveesi osoitteeseen marjo.kauttonen(@)celia.fi